Minun Jumalani. Tärkein ja arvokkain. Syvä kaipaukseni sinun puoleesi erottaa minut. Ja sinun rakkautesi minua kohtaan merkitsee minut, voitelee minut ja pyhittää minut. Sinä käännät kasvosi minun puoleesi. Yhä syvemmin sinä tavoittelet minun rakkauttani –– ja minä vastaan sinulle iloiten: tulen luoksesi juosten. Tulen luoksesi laulaen ja riemuiten. Sinä olet Minun Jumalani. Kallein ja arvokkain. (Julkaisen uudelleen kolme vuotta kirjoittamani tekstin!!) Mikä saa ihmisen jättämään kaiken ja seuraamaan sinua? kysyn vavisten, sillä tiedän vastauksen. Murrun sen painon alla, sillä tiedän, että Sinua voi seurata vain kaiken antaen. Vain Sinä voit saada ihmisen myymään kaiken omaisuutensa, jotta hän voisi omistaa sen, mikä todella sydämen täyttää. Ymmärrän, että puhe Jeesuksesta on hullutus tälle maailmalle. Ja silti, maailmakin sen jo aavistaa, että vain Todellinen Rakkaus voi saada meidät nousemaan vuorille. Vain Todellinen Rakkaus saa ihmisen sukeltamaan syvyyksiin, kulkemaan läpi autiomaan, seilaamaan läpi valtamerten ja uskomaan siihen, että HÄN ON. Hän on vielä enemmän. Hän on kaiken uhrauksen arvoinen. Ystäväni, luulen, että joskus unohdamme opetuksessamme Jeesuksen opetuslapseudesta ja seuraamisesta rakkauden. Minut on kasvatettu tuntemaan lain paino: sinä kuuntelet ja sinä tottelet. Piste. Tiedän varsin hyvin sen olevan totta: sain kuolla ja maailman orjuudesta antautua Kristukselle ja tulla hänen orjakseen, palvelijakseen –– ja että jokaisen meistä täytyy kulkea Jumalan valtakuntaan kapeasta portista, jonka suulla riisutaan kaikki, sillä pelastus on yksin armosta uskon kautta. Ei ole toista tietä, ja se joka niin väittääkin on valehtelija, eikä tunnusta Jeesusta Herraksi. Kuitenkin, tahdon jakaa sinulle seuraavaa: suuren salaisuuden Jumalan rakkaudesta. Totuus ei lopu tähän, vaan se vain kasvaa ja syvenee. Taivaallinen Isämme tahtoo palauttaa tuhlaajapojan paikalleen, vaikka poika tiesi, ettei enää olisi ollut arvollinen kutsuttavaksi hänen pojakseen. Jumala on antanut meille ihmeellisen armonsa kautta lapsen aseman, eikä Jeesus häpeä kutsua meitä veljikseen (Hepr. 2:11)! Tervetuloa Jumalan valtakuntaan, jonka kulttuuri ja toimintaperjaatteet eivät löydä maallista vastinetta. Jeesuksen seuraaminen näyttää ulkopuolisen silmin täysin erilaiselta kuin valtakunnan sisältä tarkasteltuna. Teurasuhria ja ruokauhria sinä et halua – korvani sinä avasit – polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi. Sinun tahtosi, Jumala, minä teen mielelläni, ja sinun opetuksesi on sisimmässäni. (Psalmi 40:7,9)
Tiedän, että sinäkin tunnet uhrauksen painon. Se saa olon epävarmaksi ja epämukavaksi, kunnes astumme siihen sisälle ja päätämme seurata Kutsujaa. Raamattu sanoo, että Jeesus kärsi ristin edessään olevan ilon vuoksi. (Hepr 12:2) Jeesus kärsi ristin kuoleman — edessään olevan ilon tähden. Välillä rakkaus sattuu syvältä, eikä se ole helppoa, mutta se antaa meille suuremman ilon kuin kukaan voi saada "viinin tai viljan runsaudesta". Instant-gratification-kulttuurissa voi välillä olla vaikeaa käsittää, että meidät on kutsuttu keräämään aarteita taivaisiin. Tiedämme, että tämä tie vie yltäkylläiseen ja rikkaaseen elämään Kuninkaan lapsina. Voit varmaan jo nähdä, mistä puhun? Totuus on, että sydämeni rakastaa saada kulkea hänen tiensä. Se on täyttymyksen ja lupausten tie. Meidän Jumalamme itse antoi Jeesuksessa täydellisen esimerkin rakkaudesta, uhraamisesta, nöyryydestä ja kuuliaisuudesta. Vain hullu rakentaa elämänsä sille, mikä ruostuu (Luuk. 12:15). Koin kerran hiljaisen kysymyksen hengessäni: Heidi, tahdotko seurata minua tässä? ja tuossa hetkessä tiesin, mitä vastaus KYLLÄ tarkoittaisi. Kyyneleet valuivat poskilleni kun ymmärsin kysymyksen vaatimuksen, joka oli liian suuri minun yksin täyttää. Ihmettelin, miten Jumala, vaikka tiesi tämän varsin hyvin, silti tahtoi kysyä sitä minulta. Miten oli mahdollista, että hän tahtoi antaa minulle rakkauden ja voiman seurata häntä, jotta voisi palkita minut siitä, että kuljen hänen voimassaan? Vastaan yhä tänäkin päivänä: Jeesus, sinä tiedät, että rakastan sinua. Sinä tiedät, miten tuo rakkaus merkitsee minut ja mitä se vaatii ja saa minut tekemään. Annan kaikkeni, jotta voisin olla lähellä sinua. Jeesus, minä tahdon koko sydämestäni seurata sinua.
There are lovers and there are workers. Lovers get more work done than do workers. A passionate lover will always outperform a good servant in pleasing Him. / Mike Bickle Rukoilen, että tämä teksti saa sinut pohtimaan sydämessäsi, mitä Jeesuksen seuraaminen sinulle merkitsee. Kun laskit kustannukset, mitä koit sisälläsi ja mitä tapahtui elämässäsi? Onko elämä Jumalan lapsena sinulle raskasta työtä ja arvaamattoman Isän miellyttämistä? Tai oletko kokenut sen, että rakastat häntä niin paljon että on ihan sama, miltä se näyttää ja mitä se maksaa? En ole vielä perillä. ♥ Ystäväni, me ollaan tällä matkalla yhdessä ja Jeesus itse kävelee meidän vierellä! Hän on HYVÄ PAIMEN. What would a man give for love? the Spirit is asking.
If a man gave for love all the wealth of his house, he would utterly despise the recognition. If a man gave all that he had for love, he would count it all as nothing in the end. Because love loves to love And the reward of love.. it is love! I will tell you mystery, I'm speaking about Christ, Christ and His bride. For this reason he left His Father's house – How then should we respond? You set your love on me I can feel it, I can feel it: Be the fire in my heart, be the fire in my soul, Immortal. We want to love Him and give Him His inheritance. We want to give You Your heart's desire: To give You what You're looking for. To please You, we want to love God on God's terms.
0 Comments
"Now faith is the evidence of things not seen. It is being sure of what we cannot see. God was pleased with the men who had faith who lived long ago." I'm so glad to announce that I'm going to attend Bethel School of Supernatural Ministry next fall! California, here I come! BSSM is a big school of 2,000 students from 64 different countries. Their mission is to equip and deploy revivalists who passionately pursue world-wide transformation in their God-given spheres of influence. Students are trained to continue in the ministry style of Jesus: to enjoy the presence of God, say what He is saying, and do what He is doing. There is a strong emphasis on healing, developing a prophetic culture, and demonstrating the gospel with power. This was one of the reasons I decided to launch a new blog: so that I might be able so share my journey with you! Your support and encouragement means A LOT to me and I'm blessed to have you in my life! (I wouldn't be going without you, that's for sure.) ♡ I'm really excited about this blog too, because I honesty think that this will also encourage you a lot! God has really led me to make this decision and I'm going to share some of my testimonies here in this blog in the future. I write about things that have transformed me, touched me and what I've personally experienced, but one of the best things about having a blog is that God often times tests my heart about the things I've boldly declared here––leading me to live out my faith over and over again. This post, for instance, Tuhlaan kaikkeni sinuun (I waste it all on you) increased God's radical moves and power in my life (I'm going to repost that in English in the future). Had I been told about the sacrifices God was going to ask me to make, I wouldn't necessarily have believed them then. But now, (once again) in the middle of laying down my life and dreams for Jesus, I have NEVER felt so blessed, favored and safe! Sacrifice feels really good. Painful, yes, but really good. All I want is to give something valuable to my King, who I'm madly in love with! When people look at sacrifice on the outside, they many times miss to perceive the love and affection that causes givers to give. In the end, the price of following Jesus is ridiculous compared to what we will receive! Ah, what else could we give to God when we see Him? HE IS SO WORTHY! My desire is to give Him more than He ever even asks me to give! I am not my own anymore and He owns all of me, but I have still found out that there's a difference between the sacrifice that He compels us to give and the sacrifice of thanksgiving that we willingly make out of love, affection and gratefulness toward Him. (Check out David in the OT for instance!) I WOULD LOVE TO HAVE YOU JOIN ME ON THIS ADVENTURE! I welcome you to like Gold Poured Out on Facebook to stay tuned! You can give without loving, but you can't love without giving. On suuri ilo kertoa teille, että lähden syksyllä Kaliforniaan Bethel-kouluun! Bethel School of Supernatural Ministry -kouluun saapuu vuosittain 2 000 opiskelijaa jopa 64 eri maasta. BSSM:n näky on kouluttaa, valmentaa ja lähettää herätyksen kantajia kaikkialle maailmaan: ihmisiä, jotka haluavat nähdä Jumalan valtakunnan tulevan todeksi kaikilla elämän osa-alueilla. Opiskelijoita valmennetaan elämään kuten Jeesus eli: nauttimaan Jumalan läsnäolosta ja tekemään niitä tekoja, joita Isä tekee. Opetuksessa painottuu Valtakunta tässä ja nyt: parantuminen, profetaalinen kulttuuri ja evankeliumin voima. Tämä oli yksi syy sille, että aloitin uuden blogin: että voisin jakaa matkaani myös teidän kanssanne! Kiitos tuestanne ystävät, en lähtisi ilman teitä! ♡ Olen todella innoissani myös tästä blogista, sillä uskon, että kirjoitukseni tulevat rohkaisemaan sinua paljon! Jumala on todella kutsunut minua lähtemään ja jaan aiheesta hieman enemmän joskus myöhemmin. Kirjoitan blogissani kokemuksista, jotka ovat muuttaneet, koskettaneet ja lävistäneet oman sydämeni. Yksi parhaista jutuista blogin pitämisessä on se, että Jumala testaa minua aina uudelleen asioista, joista kirjoitan ja laittaa minut todella elämään ne todeksi. Esimerkiksi postaus Tuhlaan kaikkeni sinuun, huh, todella lisäsi Jumalan voimaa elämässäni. Jos joku olisi aikaisemmin kertonut minulle uhrauksista, joita Jumala pyytäisi minua tekemään, en olisi välttämättä heti uskonut heitä. Mutta nyt, keskellä oman elämäni syvintä palvontaa ja antautumista, en ole koskaan kokenut oloani siunatummaksi. En tiennyt sen olevan tälläistä. Kukaan ei kertonut, että antaminen ja luopuminen on ihanaa! Kivuliasta, kyllä, mutta ihanaa. Jos katselemme toistemme uhrauksia huokaillen tai arvostellen niitä mielessämme, meiltä jää huomaamatta se siunaus, rakkaus ja ilo, mikä saa uhrin antajan antamaan. Minusta parasta maailmassa on antaa Jumalalle jotain sellaista, mitä itse pidän arvokkaana. Jeesuksen seuraamisesta maksettava hinta on lopulta naurettava verrattuna siihen, mitä saamme! Kun näemme Jumalan, emme edes halua muuta kuin antaa hänelle ihan kaiken! HÄN ON NIIN ARVOLLINEN! Suurin haluni on antaa hänelle enemmän kuin hän edes koskaan pyytää minulta. En enää omista itseäni ja hän omistaa kaiken, mitä olen, mutta uskon silti, että on olemassa ero uhrilla, jotka annamme sen tähden, että Jeesuksen rakkaus velvoittaa ja pakottaa meitä tekemään niin, ja kiitosuhrilla, joita annamme suuresta rakkaudesta, ilosta ja ihastuksestamme häneen. (Tsekkaa esim. Daavid!) Minusta olisi ihanaa, jos jäisit seuraamaan blogiani ja matkaani myös Betheliin! Voit tykätä Gold Poured Out:sta Facebookissa, niin näet päivitykset sieltäkin suoraan! AWESUM!! Encountering us Christians should be encountering JESUS! "See what great love the Father has lavished on us, that we should be called children of God!" God's love is so extravagant and outrageous. Come on! Just think about Jesus... He displayed the radical love of the Father perfectly. And God is still today calling his children to come back home. "That is the freakiest thing... this is nuts, dude!" "And blessed is the one who is not offended by me." said Jesus in Matthew 11:6. Try it out! Fill in the gap: "Or do you think lightly of the riches of His kindness and tolerance and patience, not knowing that the ––––– of God leads you to repentance?" Romans 2:4 "Dude, this is not just preaching the gospel, this is doing the gospel! Can I shake your hand?" |
Heavenly
|